1.Raittiusyhdistys Koiton perustaminen ja alkuajat

A.A.Granfelt (1846 - 1919)

Raittiusyhdistys Koiton perustajana voidaan pitää Kansanvalistusseuran sihteeriä, valtiopäiväedustaja, suomalaisuusmies, tohtori Aksel August Granfeltia. Tutustuttuaan 1880-luvun alkupuolella englantilaiseen raittiuskirjallisuutteen päätyi hän kannattamaan ehdotonta raittiutta. Granfelt alkoi tehdä raittiusaatetta tunnetuksi lehtikirjoituksin, mm nimimerkillä "Kuusi" Uudessa Suomettaressa. Granfeltin käsialaa on myös kirja vuodelta1883 "Nykyajan raittiusliike".

Granfeltin ympärille alkoi ryhmittyä "ihanteellisia yliopistossa opiskelevia miehiä", jotka olivat valmiita myös käytännöllisiin toimiin. He liittyivät kuoleman kielissä olevaan Kohtuuden Ystävät -nimiseen seuraan saaden sen haltuunsa.

Kohtuuden Ystävät oli keskusjärjestö ja näin tuli ajankohtaiseksi perustaa mm. Helsinkiin paikallisyhdistys. Lokakuun 14. päivänä 1883 pidettiinkin perustava kokous, jossa perustettiin erikseen suomen- ja ruotsinkieliset yhdistykset. Viikkoa myöhemmin pidettiin toinen kokous, jossa suomenkieliselle yhdistykselle äänestyksen jälkeen hyväksyttiin ylioppilas Kaarle Krohnin esittämä nimi Koitto.

Alkujaan Koitossa oli kaksi eri osastoa, ehdottomien osasto täysin raittiille ja toinen eli yleinen osasto kohtuuden kannattajille. Vuosikokouksessa 1899 yksimielisesti lakkautettiin yleinen osasto, koska oltiin sitä mieltä että ehdoton raittius on ainoa mahdollisuus raittiutta edistettäessä.

Samoihin aikoihin 1800-luvun lopulla alkoi työväenliikkeen omaehtoinen järjestäytyminen ja samalla työväestön laajamittainen liittyminen myös Koittoon. Koitto alkoi muuttua osaksi nousevaa työväenliikettä. Työväenliikkeen silloisten tavoitteiden mukaisesti asetettiin kieltolaki Koitossakin tavoitteeksi vastoin muun muassa Granfeltin kantaa.

Kristilliset arvot virrenveisuineen ja jumalanpalveluksissa käynteineen jäivät toiminnassa vähemmälle sekä entisten harrastuskerhojen, ompeluseuran tai torvisoittokunnan, lisäksi ilmestyivät uudet toimintamuodot. Koiton 100-vuotisjuhlajulkaisussa luonnehditaan näitä toimintamuotoja seuraavasti: "Koitto oli samalla kertaa raittiusyhdistys, työväenopiston piiri, opintokerho, nais- ja nuoriso-osasto, kirjasto, urheiluseura, osa osuustoimintaliikettä ja säästöpankkilaitosta ja toimittelipa se tavallaan ammattiyhdistysliikkeen ja puolueenkin tehtäviä."

Tämä kehitys johti vähitellen Koiton eroamiseen Raittiuden Ystävistä vuonna 1915 ja liittymiseen edellisenä vuonna perustettuun Suomen Sosialidemokraattiseen Raittiusliittoon.

Toimintansa vilkastuessa Koitto hankki vuonna 1904 jäsenistölleen kesäsiirtolaksi Helsingin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevan Lammassaaren, jonne rakennettiin heti ensimmäisenä vuonna Lepola-niminen rakennus. Seuraavana vuonna sinne nousi päärakennukseksi pyöröhirsinen Pohjolan Pirtti. Tilaongelmat Koitto ratkaisi perustamalla Raittiustalo-osakeyhtiön ja rakennuttamalla Simon- ja Yrjönkadun kulmaan oman talon. Sen juhlalliset tupaantuliaiset pidettiin syksyllä 1907.

Tavallaan poliittisväritteisten kysymysten ohella Koitossa käytiin myös keskusteluja toiminnasta periaatteellisellakin tasolla. Mm. 1800 - ja 1900-lukujen vaihteessa käytiin kiivastakin keskustelua voiko Koiton tilaisuuksissa tai Koiton tiloissa tanssia tai esittää näytelmiä. Lammassaareen oli kuitenkin perusteilla näytelmäseura, josta vuonna 1919 kehittyi Koiton Näyttämö. Koiton Näyttämö yhdistyi myöhemmin Kansanteatteriin, joka sittemmin sulautui Helsingin työväenteatteriin, joka taas muodosti pohjan tulevalle Helsingin kaupunginteatterille.

1919 Koiton voimistelu- ja urheiluseura Visalle myönnettiin lupa pitää tilaisuuksissaan tanssia. Koiton omien tilaisuuksien ohjelmaan tanssi kelpuutettiin vasta vuonna 1928, "kuitenkin korkeintaan 1 tunti, muun ohjelman loputtua".