Lammassaari

1. Lammassaari Koitolle - taustaa

Raittiusyhdistys Koitto valtuutti kokouksessaan 10. toukokuuta vuonna 1904 asiaa valmistelleen toimikunnan hankkimaan 7 hehtaarin suuruisen Lammassaaren ja sen pohjoispuolisten niittyjen vuokraoikeudet Koitolle. Lammassaari kuului silloin osana Viikin kapteeninvirkatalon31 tiluksiin ja Koitto osti sen vuokraoikeudet leskirouva von Lybeckiltä.

Helsingin kaupunki havitteli laajentumishalussaan uusia alueita ja Viikin kapteeninvirkatalon maat kuuluivat ostoslistalle. Ensimmäiset suunnitelmat näiden alueiden ostamiseksi tehtiin vuonna 1912. Vihdoin vuonna 1918 asia eteni niin, että kaupunki lunasti kapteeninvirkatalon vuokraoikeuden ja osti sen irtaimiston leskirouva Thekla Waseniukselta, joka oli julkisessa huutokaupassa vuonna 1894 saanut tilan vuokraoikeudet vuoden 1921 maaliskuuhun saakka.

Kaupungin tullessa Viikin maiden vuokralaiseksi ja myöhemmin omistajaksi jatkoi Koitto Lammassaaren ja sen pohjoispuolisen niityn sekä pienen Gräsören -nimisen saaren vuokraamista.
Saaren vuokralaiseksi oli kuitenkin tarjolla muitakin. Vuonna 1922 Koiton lisäksi eräs kalastaja oli halukas vuokraamaan saaren. Kaupunki oli jo vuonna 1919 päättänyt varata Lammassaaren virkistysalueeksi ja kyseinen kalastaja sai tyytyä osaan saarta ja jatkamaan Koiton alivuokralaisena.

( Lammassaaren Pohjolan pirtti v. 1917. Kuva kirjasta Nokea ja pilvenhattaroita, Gummerus 1999.
Kuva Kansan Arkisto)

Koiton ja kaupungin välistä vuokrasopimusta jatkettiin eripituisina jaksoina aina vuoteen 1953, jolloin Lammassaaren pohjoispuoliset alueet rajattiin vuokra-alueesta pois.
Vuonna 1962 solmittuun vuoden 1967 loppuun jatkuneeseen sopimukseen kaupunki kirjautti lauselman "Vuokra-alueelle ei saa rakentaa uusia rakennuksia eikä suorittaa nykyisissä rakennuksissa muita kuin välttämättömiä korjauksia eikä luovuttaa rakennuksia edelleen, vaan on rakennukset siinä tapauksessa, että nykyiset omistajat haluavat luopua niistä, purettava. Kaikki rakennukset ja rakennelmat on kuoletettava 31.12.1967 mennessä, jonka jälkeen vuokra-aikaa ei tulla jatkamaan."
Kaupungin urheilu- ja retkeilytoimistossa oli vallitsevana käsitys, että kaupungin lähituntumassa olevat virkistysalueet oli varattava yleiselle ulkoilulle eikä vuokrattava yhdistyksille, huolimatta siitä, että vuokrasopimuksissa oli erikseen maininta yleisön vapaasta liikkumisesta saaressa. Vuokrasuhdetta on kuitenkin jatkettu ja näillä näkymin Koitto pysyy jatkossakin saaren vuokralaisena.

edelliseen kappaleeseen
seuraavaann kappaleeseen
takaisin historian alkuun