|
Lammassaari 1. Lammassaari Koitolle - taustaa Raittiusyhdistys Koitto valtuutti kokouksessaan 10. toukokuuta vuonna 1904 asiaa valmistelleen toimikunnan hankkimaan 7 hehtaarin suuruisen Lammassaaren ja sen pohjoispuolisten niittyjen vuokraoikeudet Koitolle. Lammassaari kuului silloin osana Viikin kapteeninvirkatalon31 tiluksiin ja Koitto osti sen vuokraoikeudet leskirouva von Lybeckiltä. Helsingin kaupunki havitteli laajentumishalussaan uusia alueita ja Viikin kapteeninvirkatalon maat kuuluivat ostoslistalle. Ensimmäiset suunnitelmat näiden alueiden ostamiseksi tehtiin vuonna 1912. Vihdoin vuonna 1918 asia eteni niin, että kaupunki lunasti kapteeninvirkatalon vuokraoikeuden ja osti sen irtaimiston leskirouva Thekla Waseniukselta, joka oli julkisessa huutokaupassa vuonna 1894 saanut tilan vuokraoikeudet vuoden 1921 maaliskuuhun saakka. Kaupungin
tullessa Viikin maiden vuokralaiseksi ja myöhemmin omistajaksi jatkoi
Koitto Lammassaaren ja sen pohjoispuolisen niityn sekä pienen Gräsören
-nimisen saaren vuokraamista.
(
Lammassaaren Pohjolan pirtti v. 1917. Kuva kirjasta Nokea ja pilvenhattaroita,
Gummerus 1999. Koiton ja
kaupungin välistä vuokrasopimusta jatkettiin eripituisina jaksoina aina
vuoteen 1953, jolloin Lammassaaren pohjoispuoliset alueet rajattiin vuokra-alueesta
pois. edelliseen
kappaleeseen |
||